Kuka on Teemu Tikkala aka @hrakauppias

Olen Teemu Tikkala, 38-vuotias k-kauppias Helsingistä. Koulutukseltani olen tradenomi (Haaga-Helia Pasila), sekä olen suorittanut Keskon kauppiasvalmennuksen vuosina 2013-2014. Olen ollut ruokakaupassa töissä lähes koko ikäni, 14-vuotiaasta lähtien. Vuonna 1998 isäni Ali aloitti ruokakauppiaana Tikkurilan Ruoka-Anttilassa, jonka jälkeen hän siirtyi K-Supermarket Malmille 2000-luvun alussa. Sieltä menin isäni mukana K-Supermarket Westbestin kautta K-Supermarket Lauttasaareen vuonna 2005. Kauppiaaksi […]

TET-harjoittelu ruokakaupassa

Olen itse ollut kaupan alalla 14 vuotta, ja yllä näkyykin kuva ajalta, kun olimme veljeni kanssa isämme kaupassa kesätöissä Tikkurilan Ruoka-Anttilassa. Näiden vuosien aikana olen tavannut satoja tet-harjoittelijoita. Osaan aika hyvin kertoa, että mitä työelämään tutustuminen, eli TET-harjoittelu ruokakaupassa on, miten siihen kannattaa hakea, ja ennen kaikkea miten harjoitteluun kannattaa asennoitua. Välillä nuoret ovat sanoneet, […]

Onko TikTok tuonut lisää myyntiä?

Aloitin tiktokkaamisen testimielessä alkuvuodesta 2020. Huomasin, että TikTokissa alkoi olla kaikenlaista sisältöä, eivätkä videot olleet enää pelkkää teinien tanssimista. Mietin, että kyllä maailmasta löytyy jonkin verran porukkaa joita kiinnostavat stadilaisen ruokakauppiaan videot. Ensimmäiset videot olivatkin aika faktapohjaisia, joissa kerroin mm. myydyimmistä tuotteista, hävikeistä ja myyntikatteista. Asetin itselleni tavoitteen, että julkaisen vähintään 5 videota joka viikko, […]

K-kauppiaan vinkit kesätyönhakuun

Oletko hakemassa ensimmäisen kerran kesätöitä, tai tuntuuko työnhaku vaikealta? Tässä kauppiaalta muutama vinkki varsinkin teille, jotka haette kaupan alalle kesätöihin. Muilla aloilla voi olla eri käytäntöjä, mutta nämä ovat minun kokemuksiin perustuvia havaintoja. Olen itse ollut 14-vuotiaasta asti ruokakaupassa töissä ja työskennellyt kaikilla kaupan osastoilla. Ole oma itsesi, ja hae työtä mikä sinua oikeasti kiinnostaa! […]